torstai 31. tammikuuta 2013

Smoky leggarit

Selaillessani muutamaa lukemaani saksalaista blogia osui silmääni niin päheet legginsit!



Tahtoo tahtoo tahtoo!!!!


Alunperin bongaus siis täältä. 



maanantai 28. tammikuuta 2013

Viikonloppu Porvoossa

Heips!

Vietin viime viikonlopun Porvoossa Pamin nuorten tapaamisessa. Olin niin poikki kun eilen palasin kotiin.

Lauantaina herätyskello herätti klo 4.30! Juna lähti vähän yli viis ja me taidettiin kaverin Reijan kanssa olla ainoat koko junassa ainakin Vammalaan asti, ehkä hieman creepy...

Porvoossa yövyttii Sannäs kartano kokoushotellissa. Hotelli on itseasiassa seiskytluvun upeaa arkkitehtuuria edustava rakennus, kaikki ruokailut tapahtu kuitenkin itse kartanolla jossa on yöpyny kuulkaa Mannerheimikin.


Viikonloppu oli uuvuttava kun vähillä unilla oli koko ajan menossa mutta kivaa oli.


Ruoka oli tuolla ihan mieletöntä, en oo hetkeen syöny niin hyvin kun tuolla. Lauantain illallisella oli juustokakun lisäksi juustotarjotin, heaven!



Mulle jäi Hesassa vielä hiukan aikaa ennen junan lähtöä ja katsastin hiukan kauppoja. Vaikka Zarassa ja Mangossa oli aika komeet alet vielä en vaan uupumuksen takia jaksanu kierrellä kovinkaan paljon. Monkista ostin neuleen jonka toivottavasti saan huomenna vedettyä päälle niin voisin sen esitellä. Kävin ennen junan lähtöä syömässä Wrong Noodle Barissa josta jäi hiukan ristiriitaset tunnelmat. Annos oli iso ja maittava mutta  päälle tungettu persiljasilppu pilas hiukan, en taida ees tykätä kovinkaan paljon persiljasta tolleen tuoreena mausteena...


perjantai 25. tammikuuta 2013

Blue moment

Asukuvia!!! Ulkona takki päällä otettuja mutta kuitenkin.!!! =D


Kuvien ottamiseen tuli mahtis tilaisuus kun suunnattiin tässä yksi sunnuntai sukulaistytön synttäreille. Oltiin reippaita ja käveltiin porkkaan Kirjurinluodon kautta, Kirvatsia parempaa kuvataustaa saa hakea. Uskotteko muuten kuinka raivosin täällä kun meinaavat jonkun hemmetin konserttitalon tuonne rakentaa...mur...


Asu:
Saappaat: Nelly.com
Farkut: Vila
Neule: Mango
Takki: Lindex (lämpimin ikinä!)
Laukku: seppälä
Huivi: Kirppis, alunperin Gina Tricot


Ihana auringonlasku klo 15!


Meitsi suuntaa huomenna Porvooseen! Juna lähtee klo 5.18, kill me now...



Uusi koukutus


Lueskelin Enceboon blogista kollaasisivustosta Polyvoresta ja nyt olen koukussa...OH my...Ehkä tääkin koukutus kestää yhtä kauan kuin We heart it:n seuraaminen tai on jatkuvaa sorttia kuten 9gag...




Insiration from Photo


Sivustolla siis tehdään erilaisia kollaaseja kuvista, vaatteista yms. En tiedä mitenkä hyödyllistä se on mutta itse ajattelin laittaa tänne blogiin joskus inspiskollaasin ja sitten asun mihin inspistä haettiin. 

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Cellar

Olen koko talven pähkäillyt että missä ottais asukuvia kun ilman päälysvaatteita ulkona hilluminen ei oiken inspaa. Kellari toi nyt väliaikaisen ratkaisun asiaan vaikka valot on siellä hiukan huonot. Noh mutta, näillä mennään.




Onneksi myös mentiin kellariin, huomattiin meinaan että mein kellarikomeroon on murtauduttu! Eikä oltu ainoita, sillä ainakin neljän muun komeron ovet on rikottu. Olen aivan varma että meillä asuu naapurina joku kleptomaanikko meinaan tästä talosta häviää ihan ihme tavaraa: mm. lukuisia pyykkejä kuivaushuoneesta, remonttimiesten remponttilamppu ja nyt on ihmisten komeroihin menty ja pengottu. Onneks ei ollu enää Matin kalliit kalastusvehkeet enää tuolla kopissa...


Asuna ei ollut mitään niin ihmeellistä, pasi uutta juttua siinä kyllä oli. "Maiharikengät" on Berliinin ostoksia, nää masko joku hiukan yli kymmenen euroa. Siinä kaupassa olis saanu ihan muutaman parin ostettua jos olis vaan malttanu jaksaa sovitella. Onneks oltiin sen verran jo väsyneitä siinä vaiheessa. Jumex oli kaupan nimi btw jos Saksaan käy matka.


Huivin varmaan tunnistatte. Nellyn tilauksesta jäi Mungolife huivi. Paita On myös uusi, ostin Cubuksen asleta vitosella. Selkäosa on läpinäkyvää kangasta, edestä neulosta. Täytyy muuten sanoa että Cubus oikeasti yllätti valikoimallaan ja palvelullaan. Alusvaateosastolla kokoja löytyy aikas kattavasti ketjuliikkeeksi. Yleensä en ole Cubuksesta löytänyt mieleisiä vaatteita mutta nyt aleissa raahasin monta vaatetta mukaani koppiin. Sitten kassalla myyjä antoi aika hyvät vinkint vaatteiden huoltoon ja pesuun. 

Farkut on jotkut vanhat kirppikseltä, toppi Vero Modasta ja plussakoru Antti Asplundin.

Tere!


sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Netin "löytöjä"

Heips!

Selailin tuossa Zalandon nettisivujen alennusmyyntiä ja sieltä löytyi yllättävänkin kivoilla alennusprosenteilla varustettuja vaatteita/kenkiä yms. Mitään ei silti tilaukseen asti päätynyt koska mustan neuleen metsästys on käynnissä eikä Zalandokaan auttanut asiaa. Alan pikkuhiljaa uskoa etten löydä hyvästä materiaalista tehtyä mustaa kivanmallista neuletta...ainakaan alle sataan euroon...

No mutta...muutama aika helmi tavara sieltä netin syövereistä kuitenkin löyty:



Peblum housut...peblum muoti on ihan jees mut hei...mulla tulee nästä niin mieleen yläasteaikoijen muoti kun pidettiin aina hametta ja housuja samaa aikaan(ainakin meillä oli sellanen ihana  muoti). Omistin jopa yhet byysat joihin oli ommeltuna just vähän tuommonen hamehelma...the memories!


Ja sitten Zalandosta löyty vaan jotain niin kamalaa:

Siis mitä! Ei voi olla kamalampaa! Kyseinen hirvitys ilmeisesti esittää joulukoristetta...hhhrr...näitä oli muitakin, esim apina...PLUS nää oli loppuunmyyty! WTF