No hiin! Eipäs olekaan reissusta kulunut kuukautta mutta ei anneta sen häiritä, viimosia reissukuvia kehiin.
Toiseksi viimosena etappina reissulla oli Grand Canyon joka löytyy meitsin bucket-listiltä. Oltiin buukattu hotelli itse kansallispuiston sisältä. Vegasista lähdettiin sitten ajamaan ja matkalla ohitettiin Hoover Dam joka niin piti olla vasta takaisintulomatkan varrella. Ei ehditty kunnolla poikkeamaan padolla koska haluttiin ehdottomasti päästä Canyonille ehtiäksemme auringonlaskuun.
Kovin kauaa auringon laskemisen jälkeen ei tarjennut ihmetellä maisemia koska puistossa tulee todella kylmä. Lämpötila laskee helposti nollaan tai alle vaikka päivällä olisi 30 astettakin.
Auringonlaskun jälkeen rantauduttiin sitten hotellille. Meidän hotellissa oli yksi respa jonka yhteydessä oli kahvila/ruokala ja huoneet sijaitsevat ns. rivitaloissa ripotellen. Oltiin aivan rättiväsyneitä ja supernälkäisiä joten haettiin vielä puiston ainoasta aukiolevasta ravintolasta vähän purtavaa.
Aamulla oli vakaa aikomus nousta auringonnousua varten mutta väsyneet matkalaiset vain käänsivät kylkeä. Sen verran oltiin kaverin kanssa sovittu että mennään aamulla pienelle vaelluslenkille joten ei nukuttu ihan mahdottoman pitkään ja suunnattiin bussilla hyvälle paikalle. Saatiin hotellin respasta hyvät ohjeet reiteille ja lähdettiin kapuamaan alas.
Polut tuolla ovat melko kapeita paikoin ja polun vierestä alkaa täysi pudotus alas. Joten korkeanpaikankammoiselle ei ehkä niin ihanteellinen paikka. Matkalla nähtiin oravia ja kaukaisuudessa muuleja joilla voi myös ratsastaa alas. Hullujen hommaa sanon minä, sillä ihan jalkaisinkin välillä hirvitti sen pudotus, niin jonkun muulin selässä olisin varmaan kuollut jännityksestä. Laskeuduttiin alas Ooh Aah pointille, josta haluttiin vielä alemmas hiukan. Ja sitten kiipeäminen vielä ylös. Siinä puuskuttaessa ylsöpäin niin huomasin kiusakseni että astmapiippuni olin taas kerran jättänyt hotelliin ja sai koko matkan jännittää miten käy. Onneksi kaikki hyvin, olen silti huomannut että oireilen melkeinpä vain ja ainoastaa Suomessa.
Aamu alkoi siis reippaasti ja iloisesti, toivotellen jokaiselle vastaantulijalle hyvät huomenet.
Hotellille päästyämme nopeat suihkut ja matkaan jälleen. Edessä oli ihanat 8 tuntia ajoa, itse sain kylläkin kölliä mukavasti takapenkillä kun kamu ja sisko ajoivat puoliksi. Matkakin sujui nopiaan kun olin juuri päässyt parhaimpiin kohtiin Hunger Games kirjassa.
Viimeinen hotelli sijaitsi Redondo Beachillä, enemmänkin veneily kuin auringonotto beach. Huone oli meillä superkiva ja kaikki nukahdettiin melko pian siskonpetissä. Onneksemme sisko oli varannut (vahingossa) huoneluokan johon kuului aamupala joten suurella nälällä mentiin aamulla syömään reissun ainoata hotelliaamupalaa. Aamupalan jälkeen suunnattiin poolille, vaikka tuuli melkoisesti niin hulluina suomalaisina oltiin päätetty että tänään perkule mennään poolille, niin pakkohan se oli. Ei oltu silti ainoat ja onneksi pool oli lämmitetty ja samoin kuumassa hot tubissa oli kiva kölliä.
Ennen kentälle menoa viimeiset shoppailut ja jälleen 22 tunnin matkustus edessä. Paluumatka meni onneksi todella sujuvasti, nukuttiin molemmat melkein koko lennon ajan ja vaihto meni sutjakasti kun tehtiin äidin kanssa treffit Köpikseen ja käytiin lounaalla Fields-kauppakeskuksessa.
Reissu oli ihana, niin paljon tuli nähtyä ja tehtyä. Ihanaa oli silti olla kotona taas. Kova matkakuume polttelee silti taas, millään ei malttaisi...
Toiseksi viimosena etappina reissulla oli Grand Canyon joka löytyy meitsin bucket-listiltä. Oltiin buukattu hotelli itse kansallispuiston sisältä. Vegasista lähdettiin sitten ajamaan ja matkalla ohitettiin Hoover Dam joka niin piti olla vasta takaisintulomatkan varrella. Ei ehditty kunnolla poikkeamaan padolla koska haluttiin ehdottomasti päästä Canyonille ehtiäksemme auringonlaskuun.
Hyvin ehdittiin! Puistoon sisälle maksaa n. 25 dollaria per autollinen, vaikka olisi hotelli puistossa sisällä. Ajettiin suoraan näköalapaikalle. Kierreltiin hetken ottamassa kuvia kunnes iskettiin itsemme ihanan kanadalaid-ranskalaisen pariskunnan vierelle kielekkeelle ja otettiin eväät esiin. Ihastelimme auringonlaskua rupatellen pariskunnan kanssa. Amerikassa yksi kivoimmista asioista on juuri paikallisten välittömyys, kuka tahansa voi tulla juttelemaan tai kommentoimaan sun asua, laukkua yms. Itse olen aina yrittänyt Suomessakin olla melko puhelias, vaikka naapurin kanssa hississäkin. Sää on aina turvallinen puheenaihe. Mutta kuitenkin tämän pariskunnan kanssa oli jotenkin vielä kivempi jutella koska samaistuttiin heihin (asuivat muistaakseni Vancouverissa ja hämmästeltiin muiden kansallisuuksien selviytymistä lumesta) ja se ei ole ihan sellaista oh my god-meininkiä kun usein jenkkien kanssa. All in all, olisi hauskaa jos suomalaisetkin uskaltautuisivat huikkaamaan "ihana laukku" tai muuta hauskaa välillä ihan tuntemattomille.
Kovin kauaa auringon laskemisen jälkeen ei tarjennut ihmetellä maisemia koska puistossa tulee todella kylmä. Lämpötila laskee helposti nollaan tai alle vaikka päivällä olisi 30 astettakin.
Auringonlaskun jälkeen rantauduttiin sitten hotellille. Meidän hotellissa oli yksi respa jonka yhteydessä oli kahvila/ruokala ja huoneet sijaitsevat ns. rivitaloissa ripotellen. Oltiin aivan rättiväsyneitä ja supernälkäisiä joten haettiin vielä puiston ainoasta aukiolevasta ravintolasta vähän purtavaa.
Aamulla oli vakaa aikomus nousta auringonnousua varten mutta väsyneet matkalaiset vain käänsivät kylkeä. Sen verran oltiin kaverin kanssa sovittu että mennään aamulla pienelle vaelluslenkille joten ei nukuttu ihan mahdottoman pitkään ja suunnattiin bussilla hyvälle paikalle. Saatiin hotellin respasta hyvät ohjeet reiteille ja lähdettiin kapuamaan alas.
Polut tuolla ovat melko kapeita paikoin ja polun vierestä alkaa täysi pudotus alas. Joten korkeanpaikankammoiselle ei ehkä niin ihanteellinen paikka. Matkalla nähtiin oravia ja kaukaisuudessa muuleja joilla voi myös ratsastaa alas. Hullujen hommaa sanon minä, sillä ihan jalkaisinkin välillä hirvitti sen pudotus, niin jonkun muulin selässä olisin varmaan kuollut jännityksestä. Laskeuduttiin alas Ooh Aah pointille, josta haluttiin vielä alemmas hiukan. Ja sitten kiipeäminen vielä ylös. Siinä puuskuttaessa ylsöpäin niin huomasin kiusakseni että astmapiippuni olin taas kerran jättänyt hotelliin ja sai koko matkan jännittää miten käy. Onneksi kaikki hyvin, olen silti huomannut että oireilen melkeinpä vain ja ainoastaa Suomessa.
Aamu alkoi siis reippaasti ja iloisesti, toivotellen jokaiselle vastaantulijalle hyvät huomenet.
Hotellille päästyämme nopeat suihkut ja matkaan jälleen. Edessä oli ihanat 8 tuntia ajoa, itse sain kylläkin kölliä mukavasti takapenkillä kun kamu ja sisko ajoivat puoliksi. Matkakin sujui nopiaan kun olin juuri päässyt parhaimpiin kohtiin Hunger Games kirjassa.
Viimeinen hotelli sijaitsi Redondo Beachillä, enemmänkin veneily kuin auringonotto beach. Huone oli meillä superkiva ja kaikki nukahdettiin melko pian siskonpetissä. Onneksemme sisko oli varannut (vahingossa) huoneluokan johon kuului aamupala joten suurella nälällä mentiin aamulla syömään reissun ainoata hotelliaamupalaa. Aamupalan jälkeen suunnattiin poolille, vaikka tuuli melkoisesti niin hulluina suomalaisina oltiin päätetty että tänään perkule mennään poolille, niin pakkohan se oli. Ei oltu silti ainoat ja onneksi pool oli lämmitetty ja samoin kuumassa hot tubissa oli kiva kölliä.
Ennen kentälle menoa viimeiset shoppailut ja jälleen 22 tunnin matkustus edessä. Paluumatka meni onneksi todella sujuvasti, nukuttiin molemmat melkein koko lennon ajan ja vaihto meni sutjakasti kun tehtiin äidin kanssa treffit Köpikseen ja käytiin lounaalla Fields-kauppakeskuksessa.
Reissu oli ihana, niin paljon tuli nähtyä ja tehtyä. Ihanaa oli silti olla kotona taas. Kova matkakuume polttelee silti taas, millään ei malttaisi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti