maanantai 20. syyskuuta 2010

Rakas VR

Hei, ajattelin nyt kirjoittaa sinulle kirjeen siitä mitä sinusta tällä hetkellä ajattelen...

Tänä aamuna klo 7 suuntasin pitkästä aikaa luoksesi. Tiedän ettemme ole nähneet vähään aikaan, näimmehän toisiamme vajaa vuosi sitten ainakin kaksi kertaa viikossa. Meillä oli silloin oikein toimiva kahden ja puolen vuoden suhde jolloin kuskasit minua Tampere-Pori väliä joka viikko.

Ja minä kun niin odotin sinun näkemistäsi tuolloin 7 aamulla. Ajattelin jo kaihoisasti että nyt yövuoron jälkeen saan ainakin puolitoistatuntia nukkua sinun hellässä sinisessä huomassasi. Eihän siis ole ollenkaan minun vikani että katsoin kalenteriani väärin kun sovin itselleni ideaseminaarin kymmeneksi aamulla yövuoroputken keskelle. Ei ole ollenkaan minun vikani...

Joten mitä minä näänkään? Minua ei olekkaan vastassa se ihana sininen juna jonka olen oppinut tuntemaan oikein hyvin. Olen oppinut missä vaunussa saa parhaiten unta ja missä on rauhallisinta. Olen oppinut myös kuka konduktööri on kivempi kuin toinen ja mikä vessoista on siistein. Vaan ei, minua odottaa puna-valko-harmaa juna...Siis Inter city juna! Pelkäsin heti pahinta eikä tunne helpottanut ollenkaan kuin astuin junaan. Vaunuissa istuttiin joko kuuden tai neljän hengen vastakkaisissa penkkirykelmissä ja penkit sojottivat niin suorana kattoon ettei 90 asteen kulma jää yhtään kakkoseksi...Ja kun istuin penkille tunne paheni entisestään. Mukava asento - mahdoton.

Siis miksi oi miksi?? Kysyn vaan? Mikä vika oli sinisissä junissa joissa oli omaa rauhaa, jalkatuet, laskettavat penkit!!!! Miksi ette voi antaa ihmisten nukkua junamatkaansa tai edes istua mukavasti niin ettei viiden minuutin päästä ole pylly ihan puutunut?

Sitten, junat eivät oikeastaan ole mitään tilaihmeitä sillä normaalikokoisten ihmisten on aivan mahdotonta istua vastakkain penkkeillä. Ellei nyt halua nojata polvillaan tuntemattomaan.

Ja sitten, miten om mahdollista ettet hyvä VR ole ajatellut sellaista asiaa että aina, siis aina kun ihminen astuu johonkin kulkuvälineeseen niin heti sillä ihmisellä iskee pissahätä. Ei poikkeusta. Olisiko tätä pitänyt hetki miettiä kun laittoi junaan tasan yhden vessan...Ja sitten hyvä VR, tekniikka ei ole ratkaisu kaikkeen. Ei ole kiva istua vessassa jossa lukee (kun punainen valo palaa, vessa on lukossa) ja ovenkahva on puolentoista metrin päässä. Tekniikka saattaa joskus pettää oi VR, joten olisihan siinä todella mukavaa istua vessassa kun hups yhtäkkiä ovi aukeaakin vaikka siinä palaisikin se saamarin punainen valo...

Miten voit pettää minut kaikkien niiden vuosien jälkeen? Kysyn vaan...

Ja mikä hyöty näissä uusissa junissa on? Matka-aika tismalleen sama, ja ihmisten on silti vaihdettava junaa jos mielivät Helsinkiin???

Vetoomus laitettu eduskunnalle, siniset taajamajunat takaisin, olkoonkin sitten vaikka seitsemänkymmentä luvulta!

Jos et VR nyt heti paikalla tuo sinisiä junia takaisin petän sinua Herra Matkahuollon kanssa! Jyst de!

4 kommenttia:

  1. Vaan 22:05 ja 7:05 junat on toi Helsinki-taajamajuna. Intercity menee yheksältä illalla tampereelta ja oisko kaheksalta aamulla porista.

    Intercityt on ihania, noi Helsinki-taajamajunat on perseestä. Niissä on lisäks myös automaattinen vain kylmään suuntaan menevä ilmastointi joten jes jes jes. not.

    Mutta kun oon tolla kaks kertaa rampannut, tuskaa, mut anygays, niin kuuntelin kun yks muikkeli keskusteli asiast konnarin kanssa, noi on testikäytössä, koska ne säästää energiaa, ne on nopeempia, ne on halvempia. Ne on vain testikäytössä hiljaisimmilla reiteillä (siks vika juna from tmp ja eka juna from pori) ja ne arvioidaan asiakkaiden kanssa testikäytön jälkeen. Eli 99% ei oo tullu jäädäkseen ja joka tapaukses ne sinist ei hävii viel pitkään aikaan. Suosittelen menee intercityl porist tmp, ah the luxury. tosin siit joutuu pulittamaan lisähinnan, koska se on ic 8D

    VastaaPoista
  2. Siis mä voin ainakin sitten osallistua palautteen antamiseen noista!! Silti ymmärän kyl sen taloidellisuuden, tossa oli kaks vaunuu kun sinisis oli ainakin kolme...

    Mut ihan oikeesti, noi ei sovi tommosille matkoille joissa matka kestää yli tunnin ja suurin osa matkustajista matkustaa sen koko välin.

    Juu, mut ei oikeen se viiden lähtö nappaa...

    Niin ja mä tuli 14.15 junalla tamp.-pori ja se oli kans se fucking hesa-taajamajuna...

    VastaaPoista
  3. lolwhat :OOO jumankauta jos ihmiset on suositellu sitä ja nyt ne ottaa sen käyttöö. alan sit kulkee poriin ic:l tai bussil.

    mut hei, mieti kuinka ihanaa on tulla tolla junalla helsingistä tampereelle 2h ja 5min 8DDDD

    VastaaPoista
  4. siis mitä!!! Reklamaatio here i come! Pitäsköhän mun reklamaatioon linkittää tää postaus...=P

    Ja siis oikeesti, kuka ihminen suosittelee semmosta junaa! Ne on kuiteskin istuttanu jotain niitten omii keplottelijoita sinne arvostelemaan...

    VastaaPoista