tiistai 17. joulukuuta 2013

Juhlien täyttämä viikonloppu

Omalla kohdalla kaikki tämän pikkujoulukauden suurimmat juhlat osuivat samalle viikonlopulle. Perjantaina oli kaverini valmistujaisjuhlat ja sunnuntaina työpaikan pikkujoulut. Kuten jo aiemmin kirjoittelin molempiin juhliin sain aikaiseksi major asukriiseilyn, jota ei yhtään helpottanut se että molempina päivinä oli myös töissä.

Viime aikoina tuntuu etten saa rauhassa valmistautua mihinkään juhliin vaan tuntia ennen juoksen aivan pähkähulluna pitkin kämppää stressaten. On töitä, juhlat on toisessa kaupungissa yms. Sunnuntai oli silti ihan oma vika, sillä olin ihan itse sen vuoron vapaapäivälleni ottanut mutta hyvin ehdin!

Noh, kuitenkin perjantain asu:


Olin jo melko epätoivoinen juhlien pitkä puku-koodin kanssa mutta löysinkin ihan viimeisellä viikolla tämä mustan mekon Hennesistä. Olisin halunnut sen tumman sinisenä, koska kaikilla on tähän aikaan vuodesta mustaa mutta kaikki koot oli loppu. Tämä oli ihan vihoviimeinen. 



Mekossa ihaninta oli selkäpuoli. Ostettuani mekon ajattelin vasta avoime selän ongelmaa rintaliivien puolesta mutta laitoin sitten bikinit alle. En vieläkään usko niihin kanafilee-rintsikoihin!


Hiuksia en jaksanut sen kummempaa miettiä vaan kiharsin ja laitoin toispuoleisen kampauksen. Meikkauksessa kävin, käytin vihdoin äidiltä saamani meikkauslahjakortin Make Up Foreverille. Oli aivan ihanaa olla toisen ihmisen meikattava, meikistä tuli ihana, enkä ikänä itse olisi saanut siitä niin hyvää.


Meikkaukseen kuuluu että saa valita 60e arvosta meikkejä ja olinkin jo kaikki miettinyt etukäteen. Valitsin luomivärin, kulmavärisetin ja peitevärisetin. Lisäksi sain anti-stress voiteen kaupan päälle. Molemppiin setteihin olen ihan rakastunut, luomiväri ei ole kovin pigmenttinen  mun mielestä.




tiistai 10. joulukuuta 2013

Etsin etsin...

Perjantaina olisi kamun kauan odotetut valmistujaisjuhlat ja sain kuin sainkin hankittua sinne pitkän puvun (pukukoodina olisi iltapuku). Nyt kun se on saatu hoidettua alkaa maan pahin pähkäily mitä teen sille lyhyelle mekolle jonka jo ostin niin juhliin. Vaihtoehtona olisi laittaa mekko men pikkujouluihin jotka ovat sunnuntaina, mutta kun mulla on sinne jo mekko, ostettu puoli vuotta sitten...

Ja pähkäilyä ei yhtään auta se että kaikki mun perhanan mekot ovat kaikki mustia ja en itsekään ymmärrä mihkä ihmeeseen tarvitsen kolme pikkumustaa...Vaikeaa niin vaikeaa...

Tätä asiaa helpottaisi jos voisin palauttaa sen ostamani lyhyen mekon pikkujoulujen jälkeen jolloin voisin juhliin lähtiessä miettiä mikä mekko olisi paras. Nyt olen ihan varma että jos palautan mekon ja sunnuntaina tulee sellanen fiilis et pöh, se toinen olis ollu kivempi...



Searching for a statement necklace
Mekko jonka ostin perjantaille ei ole ihan tällainen mutta samaa henkeä hieman.

Tämän lisäksi vielä perjantain mekko aiheuttaa päänvaivaa. Mekko on selästä avoin ja nyt pitäisi siihen mennessä päätellä miten sen hoidan. Ja korut! Mekon kanssa sopisi niin upeasti joku ihana statement kaulakoru mutta...mulla ei ole! Yksi nahkainen löytyy muttei se ehkä...noh, ehkä mä jotenkin keksin jotain!

Paistaako yhtään tästäkin sekametelisopasta se että ahistaa!!!!

Any help!?


keskiviikko 4. joulukuuta 2013

The avokadopasta

Viime aikoina on inspis ruuanlaittoon kadonnut ihan tyystin. Yritän syödä terveellisesti ja olenkin töihin aina ottanut keittoa mukaan. Iltaisin, töistä tullessa on kumminkin hirmuinen nälkä enkä jaksa väsätä muuta kuin helppoa ja tuttua. Näin ollen olen jo ainakin viikon puputtanut wokkia tai tortilloja...=P

Vähän aikaa sitten sain kaupassa idean tehdä taas avokadopastaa. Olen aiemminkin tätä tehnyt mutta tehnyt hieman omia versioita. Nyt ajattelin tehdä ihan originaalilla ohjeella eli á la Alexander Gullichsen. Joten netti auki ja kiertelemään. Kotona huomasin kylläkin että se pecorino jäi sitten kauppaan joten lisäsin parmesaania.


Ohjeesta tuli aikas kiitettävä satsi ja Mattikin kehuskeli, mikä on aika saavutus kun lihattomasta ruuasta on kyse.


Superärsyttävää on se etten saa syödä tätä hetkeen! Lääkäri pisti mut laktoosittomalle dieetille kuukaudeksi vatsakipujen vuoksi. Mur!


Ohje löytyy Alexander Safkaa-kirjasta mutta netin puolelta mm. täältä.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Lipasto valmiina

Lipastoprojekti siis saatiin valmiiksi ja nyt meillä on olohuoneen kaunistuksena ihana puinen lipasto, joka muistuttaa siinä joka päivä siitä miten ihan omin pikku kätösin sen maalasin. En tiedä iskikö mitenkään erityinen DIY kärpänen tämä projetkin ansiosta, hyvän maalaustilan puute vähän rajoittaa kaiken maailman projekteja joita haluaisin toteuttaa. Samoin kuin vaateprojekteissa se ompelukoneen puuttuminen.


Jotenkin tässä kameran valotuksessa maalitulos näyttää melkoisen epätasaiselta mutta on tasaista vaikka itse sanonkin! Ongelmana nyt on täyttää noi laatikot (noh, tämä kohta ei oo vaikea) ja muistaa mitä niissä on!

Aoin ostaa uudet vetimet tähän kunhan vaan päätän millaiset. Toisaalta löysin sellaisen vanhat mihin saisi kirjailtua mitä laatikko sisältää kun taas toisaalta sellaiset keraamiset vetimet olisivat kovin nätit. Tähän kun vaan tarvii 12 kpl vetimiä niin kovin kalliiksi tulee. Matti kysyy joka kerta kun komppaan jossakin vetimiä "onks niitä oikeesti niin monta?". No on!

Viimeisen maalikerroksen kuivuessa päällisestä niin meni mein karva-apina vähän hiiviskelemään parvekkeelle:



Neiti pääsi sitten taas pitkästä aikaa suihkuun. Not so happy anymore...