keskiviikko 14. elokuuta 2013

Möksällä

Kesäloma on surrannut eteenpäin melko huonossa kelissä mutta en jaksa antaa sen masentaa vaan sitten täytyy keksiä muuta tekemistä kun biitseilyä. Viime viikolla oltiin Matin porukoiden mökillä Siikaisissa hieman rentoutumassa.




 Mökki ei ole ihan näyttänyt tältä kun se on aikoinaan hankittu vaan sitä on melkoisesti remonteerattu. Periaate Siikaisten mökillä on ettei mitään osteta uutena. Nappailin vähän fiiliskuvia mökin sisustuksesta.





Nämä taulut on tehty lattian remontoinnin yhteydessä löydetyistä lehdistä, 1959 vuodelta. Näitä oli ihan mielenkiintoista lukea, sekalaista osiossakin kuulutettiin 4v. ja 2kk lapset annettavaksi kasvattilapsiksi hyviin perheisiin... Näistä ilmoituksista jotenkin näkee miten hirmusti maailma on muuttunut. Varasin heti itselleni ullakon lehdet sitten kun siellä alkaa remontti.



Matin isä on löytänyt tämän Madmoiselle tuolin joskus kolme vuotta sitten kaatopaikalle menevältä roskalavalta. Siis mitä! Miksen minä ikänä löydä mitään kaiken maailman roskalavoilta, silloin kun satun sellaisiin kurkkaamaan niin siellä on aina vaan sitä roskaa...



Vaikka ilma oli sateinen niin ehdittiin myös metsään samoilemaan sillä lopputuloksella että kastuttiin 20 metrin kotimatkalla ihan täysin...=P





Mutta saalis mökkireissulta oli mitä mainioin!




Nam!!! Sienisaalis on tänä vuonna ollut melkoisen huono, yhtään tattia en vielä ole ehtinyt löytämään. Tänään menen niitäkin metsästämään, wish me luck! 









4 kommenttia:

  1. vitsi noi lehtileiketaulut on siistit, pitäiskö itekin tehä hmmm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on ihan superkivat, niistä etenkin mainossivut kun näkee kaikkie vanhoja mainoksia.

      Poista
  2. IHANA valkoinen tuoli! Kuinka joku voi heittää mitään tuollasta pois! :D Mä olisin koska tahansa valmis maksamaan tuosta, jos sille vaan olisi meillä tilaa :--D Miksen mäkään koskaan löydä mistään tuollaisia helmiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja etenkin jos tuoli maksaa lähemmäs tonnia! Just meinaan katsottiin tuon tuoli hintaa sisustusliikkeessä ja reilun tonnin on uutena...=/

      Poista