perjantai 12. huhtikuuta 2013

Lenkki

Nyt pääsin itse kokeilemaan ekoja Maxim tuotteita jotka sain Buzzador kampanjasta.

Aikeissa oli kaivaa pyörä talviteloilta ja ajella Isomäen metsään lenkkeilemään Katinkurun lenkki. Katinkuru on kaikille porilaisille tuttu lenkki koulun liikuntatunneilta, se on 3,4 kilsaa suuntaansa ja sen päässä löytyy eri firmojen postilaatikoita joihin voi laittaa sitten nimeä jos lenkkeilee.


Loppujen lopuksi asiat ei nyt ihan mennyt niinkun Strömsössä, pyöränavain oli Matilla joten kävelin Isomäkeen ja vedin vaan osan lenkkiä. 

Otin kuitenkin mukaani pullollisen vettä johon olin sekoittanut tota Hypnotic Sport Drink jauhetta. Juoma lupaa virkistää, sisältää vitamiineja ja mineraaleja. Jauheen makuna oli lime&sitruuna.


Ensin näytti siltä ettei jauhe liukene veteen ollenkaan vaan jättää hippuja, mutta hetken rivakan sekoittelun jälkeen tuli kirkasta.




Keli oli mitä mainioin, aurinko paistoi ja oli oikein lämmin. Ekaa kertaa tuli kevätfiilis. Ainakin mun uudessa Didrikson takissa tuli ihan hemmetin kuuma. Maxim juoma oikeasti virkisti aika kivasti, varsinkin kun loppulenkistä. Maku oli myös aikas kiva, odotin että maku olisi ollut enemmän teollisempi joten positiivinen yllätys tämä. 


Ja hei, kattokaas tätä!

Jos Maxim tuotteet kiinnostavat, lisää tietoa löytyy: www.maximsports.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti