lauantai 15. maaliskuuta 2014

Karvainen viikonloppu

Muutama viikko sitten sattui niin onnekkaasti että kaverini sisko järjesti kamulleni yllätyssynttärit ja mulle sattui siihen viikonloppuun juuri sopivasti vapaata.

Ohjelmassa oli husky-ajelua Lempäälässä ja ihan viimeiseen asti uskoimme kyllä vahvasti että emme pääisi ollenkaan reen mukaan ajelulle kun lunta ei sitten tullutkaan. Päästiin kuitenkin pienin muutoksin kaikki huskyreen kyytiin ja oli ihan mahtavaa!


Lempäälässä Husky-Erkillä on 15 huskya. Itse yllätyin siitä miten kotikoiramaisia huskyt olivat, oli ajatellut ettei ne niin hanakasti haluais tulla rapsutettavaksi mutta eih!


Se meteli kun Erkki alkoi laittamaan rekeä kuntoon oli melkoinen, niin innoissaan hassut olivat tulevasta reissusta.



Kaikki siis pääsimme reen kyytiin, yksitellen jotta koirat jaksoivat vetää ilman mainittavaa lunta.


Hassut ovat ihan innoissaan.


Jos lunta olisi ollut enemmän, olisimme saaneet myös itse ohjastaa mutta hauskaa se oli noin ihan vain kyydissäkin.


Tässä on meneillään joku naaman oma-aloitteinen sensurointi. =P




Ajelun jälkeen oli kodassa ihania nuotiolettuja ja pannukahvia. Taidettiin silti hiukan pelotella Erkkiä mein tyttöjen höpsötyksillä!


Lempäälästä suunnattiin Scandic Rosendahlin saunaosastolle jossa pääsimme löylihin ja melkoisen kylmään uima-altaaseen. Ilta jatkui vielä Ilonassa joka ei kyllä ole mun paikkani, eksyin ainakin kolme kertaa siellä!


Erkin huskyjen kotisivu löytyy muuten osoitteesta: www.gegwen.com, suosittelen ehdottomasti!



4 kommenttia:

  1. Ihana, kaunis Krisu <3

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä kivalta puuhalta! Huskyt on supernättejä koiria kyl. :)

    Milla / millamainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kivaa! Huskyt on kyllä aivan ihania, ihanuus vain nousi kun noita pääsi rapsuttelemaan.

      Poista