maanantai 2. tammikuuta 2012

Vuosi 2011

No niin, nyt on sitten vuosi 2011 paketissa ja ajattelin tehdä pienen koostepostauksen. Aika monessa blogissa näitä näkyy mutta teen tämän nyt ensisijaisesti itseäni varten kun voin muistella ihanaa vuotta.

Tammikuu






Alkuvuosi ei alkanut kovinkaan mallikkaasti kun mursin varpaani heti tammikuussa ja vietin matkamessuja invalidina.

Helmikuu






Helmikuussa mulla oli ihan mahtava synttäripäivä kun Matti vei mut yllärinä Nokian Eedeniin ja Tampereelle syömään.

Helmikuussa alkoi myös opinnäytetyön loppu vihdoin ja viimein häämöttämään.

Maaliskuu




Maaliskuussa oli vielä lunta joten pääsi luistelemaan! Haluun!

Maaliskuun 7. päivä oli vihdoin se päivä jolloin sain opparin pois päiväjärjestyksestä! Se tunne kun kaikki on ohi oli vaan niin mahtava! Toi opparihomma on kyl suurin asia miks en halua opiskella enää, never again! (hopefully!)

Huhtikuu




Huhtikuussa pidin haalareita toistaiseksi viimeistä kertaa(ei sitä tiedä haluanko joskus vielä nostalgisoida). Hieman haikea tunnelma oli kun haalarit on ihan paras asu esim puistossa kaljoitteluun tai baatihypelyyn. Lisäksi huhtikuussa ostettiin miedän auto!(kuvassa mukana) Nimesimme hänet Fiude Smeagoliksi.

Toukokuu






Toukokuu oli oikein reissukuukausi. Ensin kuun alussa suunnattiin toista kertaa Riigaan. Reissu oli mitä mahtavin. Syötiin niin perkuleen hyvin ja molemmat löysivät uudet lempparijuomansa.



Niin ja Suomi oli jääkiekon maailmanmestari!




Toukokuussa käväisin myös ystäviäni katsomassa Berliinissä ja oli myös ihan huippu reissu!

Kesäkuu




Kesäkuu alkoi omalla virallisella valmistumisella. Oikeastihan sain paperit ulos jo maaliskuussa mutta virallinen juhla oli toukokuussa. Hieman tyhjä olo oli tuolloin.




Kesäkuussa käväistiin myös pikkuserkun ylppäreissä Ruattissa jotka oli yhtä hassunkuriset kuin edellisetkin...



Kesäkuussa oli myös omat valmistujaispippalot jotka oli juhannuksen ohella kesäkuun parasta!



Ja kuun päätti taas mahtisjussi!

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Hyvää uutta vuotta!

Kuten otsikkokin kertoo, hyvää uutta vuotta vaan kaikille!

Me vietettiin vuodenvaihde siskon ja sen miehen luona Tampereella ja mahtista oli.

Vielä hauksempaa oli pieni uuden vuoden lahja joka odotti meitä postiluukussa:



Naapurin bilettäjä-pojat olivat muistaneet meitä! =D Ihan paras!

perjantai 30. joulukuuta 2011

Joulu!

No tiedetään että hieman myöhässä filistelen meitin joulua mutta en nyt sentään ens vuoden puolelle mennyt joten sallittakoon tämä.

Ja joulu on vaan niin ihana että sitä saakin hehkuttaa.

Tämän vuoden joulu oli hieman erilainen sillä meidän jo vuosia pyörinyt jouluaikataulu meni hieman uusiksi perhesyistä mutta aatto ja joulupäivä menivät melko vanhan mukaan. Ainoa erotus oli että itse poikkesin Matin porukoilla jo aattona.




MAtin veljet olivat jälleen kerran melko hulvatonta seuraa..=P




Mun piti kaikella omistamallani tahdonvoimalla hillitä itseäni etten olisi jo tuolla ahminut kaikkia ihania jouluruokia. Kun piti säästää tilaa vielä omaan joulupöytään. Tuolla keskitin voimani ihanaan juustolautaseen jonka pirkka parhaat sinihomejuustoa himoitsen nyt melkein päivittäin.




Meillä on joulu ollut mummulassa niin kauan kuin vaan jaksan muistaa. Joulu ei tule ilman mummulaa. Meillä myös syödään melko myöhään joten kaikilla on aika huutava nälkä ruokapöytään mennessä...=P







Tässä on jotkut saunan jälkeiset tanssimuuvit menossa. Tais olla joku disney elokuvan lopputunnari...


Pojat ja poikien bromance-paidat...=P


Päällä oli Kreetalta sillon lokakuussa ostettu mekko josta tykkään niin paljon! Se on vaan vähän sellanen et vaatii oikeianlaisen tilaisuuden.








Sellanen oli sitten meiän joulu!

torstai 29. joulukuuta 2011

Kunzi b-day

Viikko ennen joulua käväistiin Coloradossa juhlistamassa ihanaisen ystävämme Kuntsin syntymäpäiviä. Melkein kaikki kaveriporukastamme on samana vuonna syntyneita (-88 vuosimallia) ja Kuntsi edustaa pakan pohjimmaista joulukuun synttäreillään. Colorado oli tuolloin viimeistä päivää tänä talvena auki, kuulemma aukeaa jälleen keväämmällä, onneksi sillä paikan Chicken burger on mitä mainioin!

Coloradossa on vain sen verran pimiää etten saanut kuvaa otettua annoksista. Mutta otan aina burgerin kylkeen remoulade dipin, se on vaan niin julmetun hyvää!




Kengät: Prisma
SUkkikset: seppälä
HAme: H&M
Toppi: Lindex
Bleiseri: H&M
Koru: Matilta


tiistai 27. joulukuuta 2011

Asua ennen joulua

Vähän tossa joulhässäkässä unohtui muutamat asukuvat joita olin nappaillut mutta nyt kun saa löhötä ilman kiirettä ja viettää joululomaa niin voisin toimertua niitä tännekin laittamaan.



Oih, rakastan tota mun Riigasta ostamaani kirahvi-huivia niin paljon! Haluan muita samanlaisia!



Kengät: Seppälä
Sukkikset: H&M
Hame: Kirppis
Neule: Seppälä
Huivi: New Yorker

Muistan vieläkin et tona päivänä oli hiukan liian vilu sukkahousuille mutta nyt varmaan tarkenis kun on komiat 7 astetta lämmintä. Ihana talvi! (not!)