torstai 21. elokuuta 2014

Ravintolavinkki Poriin

Moikkis!

AJattelin vinkata porilaisille ja miksei ulkopaikkakuntalaisillekin mainiota ravintolaa Porissa. Ollaan nyt kaksi kertaa käyty Yak & Yeti ravintolassa ja molemmilla kerroilla ruoka on ollut todella herkullista ja erittäin riittävää. Tosissaan, tästä nepalilaisesta ravintolasta melkein kierii kotiin, niin täyteen annoksista tulee.




Viime kerralla itse otin chicken kormaa joka on hyvin mieti, kermainen kastike. Arvoin pitkään vähän tulisemman kastikkeen välillä, mutta olen nykyisin niin mamis tulisien ruokien suhteen että otin turvallisen vaihtoehdon. Matti otti lammaskebab annoksen ja siinä tulisuus oli itselleni aivan liikaa. Hyvää sekin annos silti oli, oma olis silti lemppari eikä tällä kertaa tarvinut potea annoskateutta.



Kastikeannokset tulevat pienen pienissä kuparikulhoissa pöytään ja lisäksi saa lautasen riisillä, salaatilla ja raita-kastikkeella. Lisäksi myös naan-leipää johon olen ihan heikkona. Kastikeannos näyttää ensin kovin pieneltä ja sitä automaattisesti ajattelee ettei siitä tule täyteen mutta luulot pois, kyllä tulee!



Yak & Yeti
Yrjönkadun ja Valtakadun kulma

maanantai 18. elokuuta 2014

Error


Kamera olisi tulvillaan kuvia ja tämä loppukesä tarinoita mutta muistikortti ei suostu työskentelemään hyvässä yhteishengessä. Huomenna aion hieman selvitellä onko ongelma itse muistikortissa vaiko lukijassa jotta saisin kuvia koneelle asti ja pääsen tänne höpöttelemään kuulumisia.

Mutta koska kesää vielä riittää (vaikkakin tämän viikon sateet hieman masentavatkin) suunnittelin loppukesään sopivan asun.

End of summer outfit

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Buzzador-Bic Soleil höylät

Moikka!

Olen mukana Buzzadorissa, jossa saamme tuotteita testiin tasaisin väliajoin. Olin melkos innoissani kun pääsin Bic Soleil kampanjaan mukaan. Sain kotiini kasan höyliä itselle ja kavereille jaettavaksi.

Nyt kun helteet ovat olleet huikeat tässä heinäkuun ja elokuun aikana niin jalat ovat esillä järjestäen joka päivä. En edes muista koska viimeksi on tullut vedettyä pitkiä housuja jalkaan. Eikun muistan, ostin taannoin uudet lempparihousuni, "silkkiset" lökäpöksyt jotka ovat passanneet kesäkeleihin ihan mainiosti.


Miten mun niin ruskettuneet jalat näyttää tässä kuvassa niin valkoisilta. Pöh...


Testaamisen jälkeen täytyy kyllä todeta kokeiluhöylät erinomaisiksi. Nyt täytyy vihdoin vaihtaa pois Venus höylistä sillä näistä tuli kertaheitolla suosikit.

#bicsääret #bicsoleilbella #buzzador

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Jazzin

Kun ulkona porottaa aurinko ja helle niin koneella istuminen ei oikein nappaa. Jotenkin myös tuo vuosittainen jazz-viikko tekee sen että sitä juoksentelee ympäriinsä päivät, illat ja yöt ja hyvä kun käy kotona vaatteet vaihtamassa.

Joka vuosi itseäni harmittaa myös suunnattomasti kun jazz-asut eivät koskaan pääse kameraam asti ja siten eivät koskaan tule ikuistetuksi blogiin. Ja jazzeilla kun tulee aina laitettua kivoja asuja, on se vaan kumma.

Jazz-viikko oli tänä vuonna viimeinen viikko ennen kesälomaani ja siltä se tuntuikin. Hauskaa kyllä oli vaikka samalla painettiin töitä. Sain ihanan siskoseni tänne Poriin koko viikoksi ja muita ihania jazz-vieraita.

Jazz-viikolta tallentui kuvia vain ja ainoastaan kännyyn joten sorry fot the quality...


Jazzien avajaisviikonloppuna saatiin siskokin mukaan. Nuoruuden must paikassa Bar Kinossakin tyli pyörähdettyä, ihan nostalgian vuoksi. En tiedä mistä sitten johtui mutta tuli ihan sellainen olo että siellä oli kaikki samat ihmiset jotka siellä pyörivät kun itse olin 19v. =P


Maanantaina sain jazz-vieraan Tampereelta kun ihana Kaisa saapui.


Käytiin testaamassa Porin ainoa thai-ravintola ja ruoka oli oikein positiivinen yllätys. Se ei nyt ole mikään yllätys että meikä valitsi ruuaksi katkarapuja.




Perjantaina suunnattiin areenalle konserttiin. Tämän vuoden jazzeille osui mitä mainioimmat ilmat ja perjantain sää oli kaikkein paras. Aurinko paistoi ja onneksi areenalla kävi hienoinen tuulenvire jottei ihan paahtunut.





Eniten odotin Hurtsiä mikä olikin aivan ihana. Olen keikan jälkeen luukuttanut kotona melkoisesti Somebody to die for-biisiä. Ristin myös Theon yhdeksi maailman kuumimmistä miehistä.



Toiseksi viimeinen esiintyjä oli Pet Shop Boys joka ylitti kaikki omat odotukseni. Koskaan en varmaan ole niin kovasti jammaillut piknik-alueella. Show oli mahtava ja yleisöllä hauskaa. Vähän jäi harmittamaan New York City Boyn puuttuminen settilistalta mutta muuten aivan mahtava päivä. 


Harmiksi ja onneksi Jazzit ovat vain kerran vuodessa ja nyt niitä saa taas odottaa vuoden.


torstai 10. heinäkuuta 2014

Kesätukka

Joissakin asioissa taidan olla melkoisen saamaton ja yksi sellaisista on eri asioiden varaaminen. Oli se sitten hammaslääkäri, lääkäri, kampaaja, hieronta niin en saa itseäni millään soittamaan yhtä puhelua. Tällä kertaa olen kärvistellyt vanhan läpikuivan hiuskuontaloni kanssa jo vaikka kuinka kauan ja pitkittänyt kampaajalle menoa. Vihdoin ja viimein kaivoin puhelimen kauniiseen käteeni ja rimpautin kampaajalle. Aikaa tähän meni max. 5 minuuttia. Eipäs ollut vaikeaa.

En oikein välitä kampaajalla käymisestä kun järjestän siitä aina kauhean stressin itselleni. Etsiskelen vieläkin sitä täydellistä pituutta, väriä ja tyyliä itselleni ja aina yritän kokeilla jotain uutta. Mutta kun sen uuden miettimiseen ja löytämiseen ja ennen kaikkea kaiken pähkäilemiseen saan kulutettua aivan liian paljon aikaa ja energiaa.

Tällä kertaa kävin aivan ensimmäistä kertaa uudessa kampaamossa Hair Hunterissa kävelykadulla. Yhdessä suunniteltiin väriä ja mallia ja tykästyin kampaajani ehdotuksiin myös. Hair Huntersissa on pesupaikoilla hierovat tuolit, mutta miten sitä ei ihminen koskaan istu siinä pesupaikalla mukavasti. Aina on niska aivan jumissa kun sitä jännittää pesun aikana.




Lopputulokseen olen todella tyytyväinen, työkaverin sanoin olen löytänyt oman värini, aivan kuin aina olisin ollut brunetti.