Näytetään tekstit, joissa on tunniste hair. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hair. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. heinäkuuta 2014

Kesätukka

Joissakin asioissa taidan olla melkoisen saamaton ja yksi sellaisista on eri asioiden varaaminen. Oli se sitten hammaslääkäri, lääkäri, kampaaja, hieronta niin en saa itseäni millään soittamaan yhtä puhelua. Tällä kertaa olen kärvistellyt vanhan läpikuivan hiuskuontaloni kanssa jo vaikka kuinka kauan ja pitkittänyt kampaajalle menoa. Vihdoin ja viimein kaivoin puhelimen kauniiseen käteeni ja rimpautin kampaajalle. Aikaa tähän meni max. 5 minuuttia. Eipäs ollut vaikeaa.

En oikein välitä kampaajalla käymisestä kun järjestän siitä aina kauhean stressin itselleni. Etsiskelen vieläkin sitä täydellistä pituutta, väriä ja tyyliä itselleni ja aina yritän kokeilla jotain uutta. Mutta kun sen uuden miettimiseen ja löytämiseen ja ennen kaikkea kaiken pähkäilemiseen saan kulutettua aivan liian paljon aikaa ja energiaa.

Tällä kertaa kävin aivan ensimmäistä kertaa uudessa kampaamossa Hair Hunterissa kävelykadulla. Yhdessä suunniteltiin väriä ja mallia ja tykästyin kampaajani ehdotuksiin myös. Hair Huntersissa on pesupaikoilla hierovat tuolit, mutta miten sitä ei ihminen koskaan istu siinä pesupaikalla mukavasti. Aina on niska aivan jumissa kun sitä jännittää pesun aikana.




Lopputulokseen olen todella tyytyväinen, työkaverin sanoin olen löytänyt oman värini, aivan kuin aina olisin ollut brunetti.




lauantai 31. maaliskuuta 2012

Uusia luottotuotteita

Vihdoin sain sen! Nimittäin Tigin Masterpiece lakan, jota olen himoillut jo vaikka kuinka kauan. Olin juurikin syksyllä ostamassa sitä, mutta kun saatiin mein perheeseen kaks putelia Wellan lakkaa hiusmallailun jälkeen, niin en sitten kolmatta hiuslakkaa viitsiny ostaa kaappiin odottamaan.

Oon aika hirmu kosmetiikan ynnä muun hamstraaja, jos löydän jostain vaikka naamarasvaa tai kuorinta-ainetta alennuksessa, ostan sitä kaappiin odottamaan vaikka edellinen puteli olis vasta puolillaan...Nyt vuoroaan odottaa esim. lakka, naamarasva, kasvovesi, kuorintavoide yms...




Mutta kuiteskin nyt oli yhdessä kampaamossa täällä Porissa Masterpiece puoleen hintaan, joten kiikutin sen kotiin.

Mukaan tarttui myös pieni tuubi tuota Color maskia, jota kokeilin viikko takaperin. Tuote osoittautui melkoisen hyväksi, pitäs nyt ennen reissua lykätä tukkaan lisää. Tuo pieni versio maksoi 3,90€ ja antaa kyllä nii kivasti tukaan sävyä ja kirkkautta.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Hiusten luottotuoteet

Nyt kun uusi tukka on esitelty voisin esitellä mun luottotuotteet kun on kyse hiuksista.

Mä en ole kovinkaan ahkera laittamaan tukkaani enkä käytä kovinkaan monia hiustuotteita. Ei vaan aina jaksa. Nyt esittelenkin semmoiset tuotteet joita ilman mun tukka ei näkis päivänvaloa. Nih.



Ilman näitä kahta en voisi elää. Rainbow vesipedon hoitosuihke ja Klippoteketin kuivashamppoo. Tui Rainown suihke on varmaankin tarkoitettu lapsille ja takkujen estoon mut mulla toimii sähkäisyyden ja niiden takkujen poistamisessa. Mulla on sitä hassu tukka et siinä on semmonen takkunen, pörrönen ja sähäkäinen kohta pään oikealla puolella, vasen puoli on ok. Ilman tätä suihketta multa lähtis oikeelta puolelta varmaan kourallinen hiuksia joka kerta kun harjaan hiukseni. Tämä suihe on myös pitkän tukan talven pelastus kun estää sähköisyyttä hyvin. Seuraavaksi pääsee kokeiluun Janinalta saatu ei merkin hoitosuihke, saa nähdä onko siitä tän vesipedon haastaaksi. Kaiken hyödyn lisäksi toi puteli on erittäin halpa, jotain alle 2€..

Klippoteketin kuivashamppoosta kuulin ekaa kertaa Nelliinan blogista. Olin vähän aikaa jo ajatellu ostavani kuivashampoota otsatukkaani varten ja toi Klipon taitaa olla halvinta. Mun kokemukseni perusteella myös parasta. Mulla rasvottuu tietty osa hiuksista varsinkin töissä kun haron niitä jatkuvasti. Tän suihkeen avulla hiukset näyttää hyvältä myös pesun jälkeisenä päivänä. Täytyy ostaa tota vielä matkakoossa, matkoillahan toi olis ihan ykkönen.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Uusi tucca

Oon niin kyllästyny tähän miun pehkooni et piti saada jotakin uutta. Päädyin värjäämään kun odottelen vielä inspistä sen parturoimisen suhteen.

Parturi-kampaajana toimi jälleen matti. MAtti on onneks hyvä värjäämään mun tukkaa kun sillä riittää kärsivällisyys ja se on huolellinen. Mun omat taidot ei riittäis siihen et värjäisin omaa tukkaani...



Väri oli hieman liian tumma mun makuuni mut nyt alan jo tottua. Yleensä en tykkää väräjätä talvella näin tummaks kun iho on aikas kalpea niin tulee melkoinen lumikki-efekti...



On vähän suunnitellu joskos menis hiusmalliks ensi kuussa. Sais siinä sitten jonkun mielenkiintosen leikkauksen...

tiistai 31. elokuuta 2010

How to wear your summer shorts at autumn part 1

Mä rakastuin niin palavati kaikkiin mun shortseihin kesällä et nyt haluun käyttää niitä vielä syksylläkin. Ja eikun paksut sukkikset kehiin!

Mun uus takki ei paljon oo käyny kaapin puolella, niin innoissaan se on päässy viime päivinä ulkoilemaan. I love it! Parhaimmalta se näyttää mun mielestä silti aukinaisena kuten monet muutkin takit (mm. nahkatakit joka multa muuten edelleen puuttuu vaatekaapista)



Kengät: Seppälä (mun ihanat syyssaappaat, voi kun mamilla on ollut teitä ikävä!)
Sukkukset: seppälä
Shortsit: H&M
Paita: Only
Takki: Vila
Huivi: kirppis



Sitten vähän kuvaa tän hetkisistä hiuksista. Mä niin haluaisin ethä jotain oikeen dramaattista noille. Pari vuotta sitten leikkasi kerralla polkan ja värjäsin vaaleeks monen vuoden tummuuden jälkeen. Tumma väri taas houkuttais mutkun musta tulee aina talvisin niin maidonkalpee et se tumma tukka ei ainakaan auta asiaa...

We will see...