tiistai 4. helmikuuta 2014

Raumal

Viime viikolla käväistiin rakkaassa naapurikaupungissa ensimmäistä kertaa sitten elokuun. Sattui sopivasti vapaapäivä molemmille ja hurautettiin pienelle lomalle.

Ihan ehdoton stoppi oli Cafe Salin herkkuhampparit. Ihan mahtavat olivat jälleen, joskin ei tajuttu että lounaslistan herkkuhamppari oli hieman erilainen kuin normilistalta herkullisten perunoiden osalta. Hyvä olivat lohkotkin, mutta kaiholla jäin kaipaamaan ihania viipaleperunoita kesältä.


Ja kun kamera kerrankin oli mukana matkassa, kaunis auringonpaiste ja mitä ihanampi kuvausmiljöö niin eikös kolmen kuvan jälkeen kameran akku sanonutkin slut ja siinä oli nekin asukuvat. Säädötkin näissä oli vähän miten sattuu mutta olkoon.


Kerrankin mä odottelin sovituskopin ulkopuolella/Rauman torilla/Ihania sisustusliikkeitä



Puisia ikkunaruutuja/Salin Herkkuburger/ME!

2 kommenttia: