maanantai 10. kesäkuuta 2013

Golden Tampere

Oltiin jälleen edellisviikonloppuna Tampereella kun sattui molemmille vapaa viikonloppu. Perjantaina oltiin kavereiden uutta kämppää ihastelemassa sekä iltaa jatkettiin Rumassa.

Lauantaina piipahdettiin Matin armeijakamun valmistujaisissa. Ja julistan nyt että mikään ei ole parempaa kuin kokiksi valmistuneen juhlat! Vai mitä sanotte juhlien menusta: bataatti-kookoskeittoa korianteriöljyllä ja syötävillä kukilla sekä haukihampurilaisilla kera itse kerättyjen yrttien ja muiden herkkujen. NAms!

Harmi vaan että juhlissa piti hiukan himmailla, kun meillä oli jo neljältä pöytävaraus Ravinteli Berthaan minne Matti oli mut joululahjaksi luvannut viedä. Berthassa siis ruokalista vaihtuu noin viikon välein(joskus useamminkin) ja listassa ilmoitetaan ainoastaan kolme raaka-ainetta per ruokalaji. Omat valinnat oli parsa-tomaatti-kananmuna, turksa-mustekala-ruohosipuli ja mansikka-mascarpone-korianteri. Alkupala oli oikein makoisaa, parsa on nyt uusi lemppari johon olen tykästynyt. Pääruoka ei ihan ollut lemppari, kala oli kelmukeitetty(tälle oli ihan oikeesti joku hieno nimitys) ja itse tykkään kalasta paistettuna. Mutta jälkiruoka...elämäni parasta! Se makukombo mikä siinä oli...ja se mascarponejäätelö! Matti otti raparperi-manteli-vanilja yhdistelmän ja se oli elämäni toiseksi paras jälkkäri eli ihan taivaallista myös. Harmi vaan että kamera jäi autoon, annokset olivat ulkoasultaan myös ihania.

Sitten asua lauantailta. Asu sisältää yhden elämäni parhaimmista kirppislöydöistä:


Parhain kirppislöytö on meinaan tuo paita. Soaked in Luxuryn neule löytyi Paanakedonkadun kirppikseltä hintaan 3,50€! Ja ihan mainiossa kunnossa, juuri omassa koossa. Thank you!


Laukku on se taannoinen Porvoo/Helsinki reissulta ostettu. Loves it!


Kengät: O.I.S. (kirppis)
Farkut: H&M (en oikeasti enää muita käytäkään)
Neule: Soaked in Luxury (kirppis)
Laukku: Mango
Koru: Lindex



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti