torstai 3. lokakuuta 2013

Syyssisustuskärpänen iski

Moikkelis!

Tuleeko kenellekään muulle syksyn tullen sisustuskuume? Jotenkin blogeja lukiessa tulee sellainen olo että kaikki on vaan ihan täpinöissään syksyn pukeutumisesta (mitä en itse taas ymmärrä, itse olen keväällä samanmoinen).

Osittain sisustuskuume varmaankin selittyy sillä että ostettiin tuossa kesän lopulla lipasto joka meinattiin tuunata. EN vaan oikein ole puuhastelijatyyppiä joten lipasto odotteli melkoisen ajan sitä tuunausinspistä. Maalaus on yksi lempparipuuhistani (tapettien repimisen lisäksi) mutta se hiominen. Hates it! Joku ilta tässä alko tympimään niin pahasti että raahasin lipaston ihan yksin parvekkeelle (mikä oli melkoinen homma kun se on ihan kokopuusta) ja pistin hioen. Nyt on eka maalipinta saatu!


Lipasto ostettiin Kontista vähän ylihintaisena 70€. Lipasto on kuitenkin suomalaisena käsityönä tehty. Ylälaatikot ehdin jo ottamaan pois ennenkun tajusin ottaa kuvaa.



Tässä vielä kesällä hiomispuuhissa.

Muutenkin haluaisin nyt pistää kämppää vähän uuteen uskoon, meiltä lähtee ainakin kolme huonekalua vaihtolavalle mikä onneks tuodaan mein taloyhtiölle. 

Sitten vähän inspiskuvia mitä on tullu kerättyä netin syövereistä:



Tän kuvan nähtyäni päätin että mun on johonkin huoneeseen sitten omassa kodissa pakko saada mintunvihreä seinä!





Mun piti ostaa toi vaaterekki Ikeasta viime reissulla mutta se oli yllättäen loppu. Veikkaan että 8 euron hintaan toi löytyy melko monesta kodista. Itse tykkään siitä kun se oli tuollainen industrial henkinen.




3 kommenttia: