lauantai 9. marraskuuta 2013

Lähireissu

En edes muista miltä päivältä tämän postauksen kuvat on mutta yhteisen vapaapäivän kunniaksi päätettiin ihan ex tempore ajella Ulvilaan. Suurin syy miksi näin päätettiin oli siksi että saatiin kuningasidea lähteä Ulvilassa sijaitsevaan Kokkokaksikkoon lounaalle.Olen monet kerrat ollut siellä erinäisissä juhlissa ja ruoka on ollu niin hyvä. Samoin nyt lounas oli huitin hyvää ja syöttiin mahat ihan täyteen.

Käytiin myös Friitalan nahkatehtaalla, jossa sijaitee muutamakin ihana pikkuputiikki. Löytyy käsitöitä, sisustustavaraa, leimomoa yms.



Löysin yhdestä liikkeestä sellaisen industrial henkisen valaisimen. En vielä napannut sitä mukaani mutta täytyypi palata se hakemaan, sen verran se on häirinnyt mun mieltä.  


Sitten asukuvia erittäin tuulisessa säässä:




Tää on tällanen kääk, mun hiukset kuva.


Mua harmittaa että missasin Suomen kauniimmat syyskelit. Syksyssä ainoa hyvä asia on se kun lehdet vaihtaa väriä ja kaikkialla on ihanan kaunista.


Asu: Kengät: Anttila
Farkut: Pieces
Paita: Lindex
Laukku: Mango
Huivi: Mallorcalta
Nahkatakki: Only


Ainoa ostokseni reissulta oli tämä kyltti joka nyt roikkuu keittiössä muistutuksena.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti