maanantai 17. helmikuuta 2014

Helmikuun ravintolapäivä - Café Rubiini

Olin reipas ja jaksoin herätä sunnuntaina yövuoron jälkeen melkoisen aikaisin. Tai no, äitini soitti ja käski katsomaan suomen hiukeaa viestihiihtoa. Kun sitten sain telkkarin auki oli Suomi jo kovasti jäänyt jälkeen. Ei ehkä kannattanut herätä.

Sunnuntaina oli jälleen Ravintolapäivä, ja innolla jo viime viikolla googlasin kaikki Porin alueen ravintolat. Viime kerran oma lemppari Soppakahvila ei ollut tällä kertaa mukana mutta suunnattiin kamun ja Matin kanssa Reposaareen Cafe Rubiiniin.

Itse en ole Cafe Rubiinissa ennen käynyt mutta kamun kamu piti tätä ihanaa ravintolapäivän ravintola/kahvilaa. Tällä kertaa teemana oli thaimaalainen ruoka. Itselle ruoka osui sopivasti aamupala-aikaan.



Kaikki valittiin kanaa ruuaksi ja banoffeet jälkkäriksi joista olin erityisen innoissani.


Ruoka oli hyvää! Juuri sopivan maustettua, mulle ei ainakaan näin aikaisin (siis omaan rytmiin) olisi maistunut liian tulinen ruoka. 


Banoffee oli juuri niin hyvää kuin veikkasinkin, nams! Vähän myös ryöväsin Matin lautaselta.


Miljöö oli myös mitä ihanin, vanha kaunis puinen talo ihanassa Reposaaressa.

Toukokuussa uudelleen!






2 kommenttia:

  1. Onneksi ravintolapäivä on vihdoin rantautunut myös Poriin! Tosi kiva tapahtuma, joka meni taas tälläkin kertaa multa valitettavasti ihan ohi...
    Kiitos muuten vierailusta mun blogissa sekä kommentista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, ihanasti tulee uusia paikkoja ja vanhoja hyviä. Innolla odottaen toukokuuta jolloin toivottavasti jälleen useampi uskaltautuu mukaan.

      Poista