torstai 5. kesäkuuta 2014

Kirppismatkalla

Muutama viikko sitten (en sitten oikeasti ole hetkeen päässyt päivittelemään tänne...) kaverini soitti ja ehdotti pientä maakuntamatkailua lähikaupunkiin Nakkilaan. Nakkilasta löytyy kuulemma yksi hiukea kirppis mikä on oikea aarreaitta. Joten sinne siis!

Kurvattiin kamun autolla Nakkila big cityyn ja hoksattiin yksi itsepalvelukirppis aivan parkkipaikan vieressä. Päätettiin sitten piipahtaa sielläkin.



Molemmat teki todella hyvät löydöt, itse ostin kannellisen Riihimäen keittiötölkin viidellä eurolla (ikuisuusmetsästyskohteeni) ja uuden lempparikirjasarjan osan. Olen muuten aivan rakastunut tuohon Camilla Läckbergin Fällbacka-sarjaan, vaikkakin olosuhteiden pakosta jouduin aloittamaan sen ihan keskeltä ja nyt pitäisi jostakin metsästää ekat kolme kirjaa.



Nakkilan vanhalla rautatieasemalla toimii Nakkilan vammaiset ry:n operoima kirpputori jonka tavarat tulevat kaikki käsittääkseni lahjoituksina ja tuotot menevät sitten yhdityksen käyttöön. Vanha asema on jo rakennuksena aivan ihana ja on täynnä mitä mahtavampia aarteita. Tuollaisilla kirppiksillä täytyy penkoa ja ihmetellä vuosien takaisia vaatteita ja tavaraa.

Aivan ihana hattu jonka harmikseni jouduin jättämään ison pääni vuoksi.

Löydettiin vaikka mitä huikeeta, tuolla saatiin aikaa kulumaan myös jonkin verran, sen verran hauskaa oli käydä melkein kaikki nurkat ja rekit läpi. Tuotteissa ei ole hintoja vaan hintaa tiedustellaan henkilökunnalta, pakettihintoja voi myös tinkiä.




Itse ostin mustan topin jonka joku on joskus itse tehnyt ja Matille rusetin seuraavan viikon pirskeisiin.Yhteishinta taisi olla 1,5€.


2 kommenttia:

  1. Kirppikset on parhaita :) Kiva blogi sinulla :) Olet tosi nätti ja ihanat lasit!

    http://tartu-hetkeen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on, tänään kului taas monta tuntia kierrellen. Kiitoksia ihana!

      Poista